Siirry pääsisältöön

Muutto vie aina kamalasti aikaa

Ja muutto vie aikaa varsinkin silloin kun iskee suunnaton laiskuus eikä saa mitään muuta aikaiseksi kuin aloituksia. Olen aloittanut kaikenlaista ja valmiiksi tulee hyvin vähän. Mutta ei se mitään, kaikki aikanaan. Ja muista olalle taputteluja.  Vanha blogini on wordpressin puolella, mutta se tuntui uppoavan jonnekin, toki tällainen amatööriblogi ei nouse kovinkaan luetuksi tai suosituksi, mutta odottaisin että se edes hakukoneella löytyy, vaan ei. Joten antaa olla.

Tämä blogi taitaa olla enemmänkin käsityöpainotteinen tai ehkä puran tänne ihan arkielämää; aikuinen lapsi tekee pesäeroa pikkuhiljaa, pitää opetella kokkaamaan kahdelle, talossa on tyhjää tilaa jonkin ajan päästä; saako sen täyttää langoilla vai pitäisikö yrittää olla järkevä harrastusten suhteen? Otettaisiinko uusi koira vaikka Ötökän kuolema itkettää edelleen (siitä on kolmas vuosi menossa)? Milloin ehtisin ompelemaan? Voittaispa lotosta niin ei tarttisi enää ikinä mennä sairaalaan töihin. Ja muita elämää suurempia ajatuskulkuja.


Suuri Käsityö 11-12/2018 lehden ostin ompeluohjeiden takia, mutta lehdestä löytyvä kirjoneulepusero nappasi heti. Kävin jopa langat ostamassa melkein heti. Lanka on Novitan Seiskaveikkaa, josta olen oppinut tykkäämään aina vain enemmän. Laatu on neuleisiin hyvä ja hinta halpa. Aina ei ole varaa tehdä kaikkea maailmakaikkeuden ihanimmista langoista.Lehdessä oli aika kiva hameohje, johon tilasin kankaan Kangastukusta. Nyt lehteä selatessa huomasin ihanat superleveälahkeiset housut ja saatan ommella sittenkin housut, ne passaisivat tuon puseron kanssa loistavasti. Kangastukku on muuten ihana kangaskauppa, olen ollut heidän asiakkaana iät ja ajat ja aina on tullut sitä mitä olen halunnut. He olivat varmaan mun ensimmäinen nettikauppa josta mitään tilasin. Tämä oli tällainen ilmainen mainos, mutta ottakaa tämä rakkaudentunnustuksena.


Tämä kuva kuvastaa mun ongelman. Uskon itseeni ihan liikaa ;) ei se että opettelee korjaamaan tuolin vaan se että uskoo pystyvänsä korjaamaan kokonaisen sohvakaluston. Tuo on luonnollisesti ensimmäinen tuoli tuosta kahden tuolin ja sohvan kokonaisuudesta. Ja ollut kesken niin kauan että päällimmäinen kangaskin on ehtinyt vaihtua. Toivotonta. Kaikki roippeet näihin tilasin Verhoilija Eemeliltä, jolta löytyy kaikki tarvittava siedettävään hintaan. Omalle työlle kun ei laske mitään hintaa niin halvaksihan nämä tulee, kunhan joskus valmistuvat.


Sitten pikaisesti pari valmistunutta. Novita-lehdestä islantilaispaita. Päätin kokeilla saanko aikaiseksi. Sain. Tilasin sitten tietenkin aiheeseen liittyvän kirjan ja haaveilen nyt että ehdin tekemään ihanan islantilaisen itselleni.  Sitten tein huivin. Malli on Reyna, ilmaismalleja netistä ja juuri sellainen ”sulje silmäsi ja neulo”-malli. Lanka on SPR Kontista ostettua mohairlankaa suoraan 80-luvulta ja nyt kipuilen että palautanko tekeleen Konttiin, vai olisiko tällä käyttöä. Tuo kävisi värinsä puolesta eilen Kontista ostamaani Kestilä- pukimon villakangastakkiin. Takki on löytö! Aika ehtaa kasarityyliä mutta siedettävillä olkatoppauksilla. Hinta 5€. Takki saattaa olla miesten mallia, mutta istuu tällaiselle yli 180 senttiselle hyvin. Esittelen sen joskus.


Mutta tällainen on Merru tekee taas-blogi. Toivottavasti tänne eksyy muitakin kuin minä ja jos ei eksy, niin ompahan mitä vanhana lueskella.  Palataan taas pisn. Vaikka perjantaina.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesäjuttuja

 Mulle on iskenyt jokin huivimania. Ja siis sellaisen pienen puuvillahuivin, jonka voi laittaa päähän. Huivit oli päähineinä muodikkaita ainakin 70-luvulla ja taas iskee kipinää.  Tiesittekö, että Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksella on verkkokauppa? Olen bongaillut harvakseltaan verkkokaupoista Iittalan Napin keltaista nappia ja Arabian 24 h astiaston vihreää kannua ja päädyin sitten huiviostoksille, kun em. juttuja ei löytynyt. Löysin myös muuta kivaa Arabian ABC-kulhot on kivat kulmikkaat ja värikkäät kipot. Tykästyin täysillä. Hintaa näille tuli hieman enemmän kuin yleensä kirpparihintana pidän, mutta menköön. Leiman perusteella jo hieman vanhempaa kaliiperia on nämä. En ole vielä tutustunut näiden historiaan, mutta käyttöön päätyvät he välittömästi. Sitten löytyi Made in Finland Marimekon lyhthihainen paita. Maksoin tästä 15€ ja hyväkuntoinen oli tämä. Vähän jänskätti, että minkähän kuntoinen tää lopulta on, mutta veikkaan että meillä on monta kesää edessä yhdessä. Hyvä...

Kirpparijuttuja

Olen yrittänyt viime aikoina lopettaa kirppareilta astioiden ja kodintavatoiden hamstraamisen. Ihan en ole onnistunut, mutta hyvällä matkalla ollaan. Päätin alkaa hamstraamaan hyvänlaatuisia vaatteita itselleni. Tyylini on, no sanotaanko vaikka että militaarisromanttinen ja olen ostellut itselleni sekä miesten- että naistenvaatteita. Koska olen hujoppimittainen niin vanhat suomalaiset pukutehtaat vaatettavat myös minut. Yllättävän hyvin olen löytänyt myös naisten vaatteita niin merkkivaatteita kuin ihan ketjujen vaatteita. Toki se että firma tarjoaa työvaatteen määrittelee aika paljon mun pukeutumista. Harvoin laitan hametta päälle kun lähden töihin. Yleensä mulla on jotkut sportit kamppeet, sillä lenkkeilen yleensä kotiin. Ainakin puolet matkasta. Mutta vapaapäivinä! Se on vaatteiden ilotulitusta. Saatan vaihtaa vielä kamppeet jos päätetään lähteä jonnekin. Ja mekoilla ja hameilla mennään. Vietin teini- ja osan aikuisuudestakin verkkareissa ja en oikein tajunnut pukeutumisen  ri...

Farkkutakki ja vaatteiden ostamisen vaikeus

 ...ja helppous. Koska olen pitkä ja harteikas, niin naisten vaatteita on kirpparilta melko haasteellista löytää. Tai no, ihan mistään on hankalaa löytää istuvia vaatteita. Kun pituus on xl, mutta ympärys on m tai l. Mutta emme anna sen harmittaa, sillä olen aikoja sitten siirtynyt miesten vaaterekille. Ja kun ikää alkaa olla sen verran, ettei enää mieti mitä muut ajattelee. Koska tottahan on se, että jokainen miettii ihan vain omia asioitaan. Parhaita löytöjäni miesten kirppisrekistä on olleet Dieselin maiharit, Leviksen 501-farkut ja JunkYardin parkatakki, joka oli naurettavan halpa löytö Rovaniemen loistokirppari Smukista. Pari viikkoa sitten käytiin viikonloppu anoppilassa ja Kauppalan kirpparilla käydään joka kerta. Löysin farkkutakin!! Olen hieman kurkistellut, että jos tulisi jossain vastaan ja sehän tuli. Selkeästi miesten mallia. Istuu hartioista ja sain kääntää hihat. Ja valmiiksi pehmeäksi nuohottu. Erittäin hyvä löytö. Jatkan myös tulevaisuudessa miesten vaaterekkien ry...