Siirry pääsisältöön

Sukkasatoa

 Reilu vuosi on melko pitkä aika kutoa sukkaa, mutta niin siinä on päässyt käymään. Osaltaan homma on venynyt varmaan siksi, ettei akuuttia sukkapulaa ole. Olen myös vähän parsinut (hyvin rumasti) vanhoja. Olen alkanut potemaan kiusallisen huonoa omaatuntoa villalankojen ja niistä tehtyjen tuotteiden kerskakulutuksesta. Eli yritän nyt tehdä käyttöön ja ennen kaikkea tarpeeseen. Ja huoltaa myös neuleitani.

Nyt kuitenkin kahdet ikuisuusprojektit ja ikuisuuslangat sain valmiiksi. 


Nämä Monkey socks löytyy Knittystä ja on siis ilmainen ohje vuodelta 2006, jolloin tämä malli breikkasi läpi neulojien ympäri pohjoisen pallonpuoliskon. Lanka on Schachenmayrin Regia Colormania Color-lankaa ei ehkä ihan vuodelta 2006, mutta ei kauas heitä. Lanka on ehkä kauneinta pätkärääkättyä lankaa ikinä. 


Nämä on sitten Rivercats socks 2011 Knittystä. Lempparimallejani, helppo ja silti näyttävä malli. Lanka on Savottaemännän Neuloosi- neuleporukan pikkujouluista saamani lanka. Nätti ja pehmeä. Ehkä kolmen vuoden takaa.

Knitty on englanninkielinen neulesivusto, josta löytyy ilmaismalleja. Silloin aikoinaan kun Knitty perustettiin nettiin, se oli meidän neulojien keskuudessa SE juttu. Nythän kaikki kimpoilee Ravelryssä, jota taas itse en juurikaan käytä. Koen kamalaa ryhmäpainetta siellä (vaikka ihan suotta), joten puuhastelen mielummin itsekseni kuin kirjaisin projektini jonnekin aloitetuksi.

Ennen juhannusta oli Idän villafestarit Nurmeksessa ja ostin sieltä Jalovillan  Pässi-sukkalankaa. Rakastuin väriin. Yleensä en tee paksusta langasta sukkia, mutta nyt tein poikkeuksen. 


Malli on Novita 1/22 lehdestä ja sain tehtyä jalkapöytään virheen, jonka luonnollisesti toistin toiseenkin sukkaan, koska en jaksanut alkaa purkamaan valmista sukkaa. Koska olen mittakaavojen yläreunassa tai ulkopuolella niin en saanut näistä hyvällä enkä pahalla polvisukkia. Nämä on tällaiset säärisukat.

Kuten kerroin kulutusahdistuksestani myös neulomuksien suhteen, olen alkanut tekemään sukkiini vahvistetut kärjet. Eli aika härskisti muokkaan sukkamallit tuohon samaan muottin ja teen kärjestä samalla tavalla vahvistetun, kuten kantapäästä.

Mun sukat kuluu ykkösvarpaan päältä rikki, koska en käytä muuta sukkaa alla (Anteeksi kirurginen ilmaisu ykkösvarvas). Joten päätin trimmata sukkiani kestävämmiksi. Katsotaan onko tästä apua.

Nyt mulla ei ole yksiäkään sukkia kesken. Voisin tehdä sukkia lahjalaatikkoon, sieltä voisi sitten kaivaa sukat kun tarvii. 

Vielä on viikko lomaa jäljellä. Kirpparikenkäpostaus tulee kunhan saan kuvattua kengät nätisti. Edellisissä kuvissa huomio kiinnittyy rehottaviin nilkkakarvoihin. Ilman rillejä on hankalaa trimmata säärikarvoja. Ciao!








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesäjuttuja

 Mulle on iskenyt jokin huivimania. Ja siis sellaisen pienen puuvillahuivin, jonka voi laittaa päähän. Huivit oli päähineinä muodikkaita ainakin 70-luvulla ja taas iskee kipinää.  Tiesittekö, että Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksella on verkkokauppa? Olen bongaillut harvakseltaan verkkokaupoista Iittalan Napin keltaista nappia ja Arabian 24 h astiaston vihreää kannua ja päädyin sitten huiviostoksille, kun em. juttuja ei löytynyt. Löysin myös muuta kivaa Arabian ABC-kulhot on kivat kulmikkaat ja värikkäät kipot. Tykästyin täysillä. Hintaa näille tuli hieman enemmän kuin yleensä kirpparihintana pidän, mutta menköön. Leiman perusteella jo hieman vanhempaa kaliiperia on nämä. En ole vielä tutustunut näiden historiaan, mutta käyttöön päätyvät he välittömästi. Sitten löytyi Made in Finland Marimekon lyhthihainen paita. Maksoin tästä 15€ ja hyväkuntoinen oli tämä. Vähän jänskätti, että minkähän kuntoinen tää lopulta on, mutta veikkaan että meillä on monta kesää edessä yhdessä. Hyvä...

Kirpparijuttuja

Olen yrittänyt viime aikoina lopettaa kirppareilta astioiden ja kodintavatoiden hamstraamisen. Ihan en ole onnistunut, mutta hyvällä matkalla ollaan. Päätin alkaa hamstraamaan hyvänlaatuisia vaatteita itselleni. Tyylini on, no sanotaanko vaikka että militaarisromanttinen ja olen ostellut itselleni sekä miesten- että naistenvaatteita. Koska olen hujoppimittainen niin vanhat suomalaiset pukutehtaat vaatettavat myös minut. Yllättävän hyvin olen löytänyt myös naisten vaatteita niin merkkivaatteita kuin ihan ketjujen vaatteita. Toki se että firma tarjoaa työvaatteen määrittelee aika paljon mun pukeutumista. Harvoin laitan hametta päälle kun lähden töihin. Yleensä mulla on jotkut sportit kamppeet, sillä lenkkeilen yleensä kotiin. Ainakin puolet matkasta. Mutta vapaapäivinä! Se on vaatteiden ilotulitusta. Saatan vaihtaa vielä kamppeet jos päätetään lähteä jonnekin. Ja mekoilla ja hameilla mennään. Vietin teini- ja osan aikuisuudestakin verkkareissa ja en oikein tajunnut pukeutumisen  ri...

Farkkutakki ja vaatteiden ostamisen vaikeus

 ...ja helppous. Koska olen pitkä ja harteikas, niin naisten vaatteita on kirpparilta melko haasteellista löytää. Tai no, ihan mistään on hankalaa löytää istuvia vaatteita. Kun pituus on xl, mutta ympärys on m tai l. Mutta emme anna sen harmittaa, sillä olen aikoja sitten siirtynyt miesten vaaterekille. Ja kun ikää alkaa olla sen verran, ettei enää mieti mitä muut ajattelee. Koska tottahan on se, että jokainen miettii ihan vain omia asioitaan. Parhaita löytöjäni miesten kirppisrekistä on olleet Dieselin maiharit, Leviksen 501-farkut ja JunkYardin parkatakki, joka oli naurettavan halpa löytö Rovaniemen loistokirppari Smukista. Pari viikkoa sitten käytiin viikonloppu anoppilassa ja Kauppalan kirpparilla käydään joka kerta. Löysin farkkutakin!! Olen hieman kurkistellut, että jos tulisi jossain vastaan ja sehän tuli. Selkeästi miesten mallia. Istuu hartioista ja sain kääntää hihat. Ja valmiiksi pehmeäksi nuohottu. Erittäin hyvä löytö. Jatkan myös tulevaisuudessa miesten vaaterekkien ry...